maanantai 26. maaliskuuta 2012

MM-kisat: ensimmäinen kisapäivä

MM-kisat käynnistyivät tänään pariluistelun ja jäätanssin alkukarsinnoilla. Hallista raportointiin, että siellä on jopa niin lämmin, että katsomossa osa istuu t-paidat päällä. Nizzassa sää on muutenkin hemmotellut luistelijoita ja monet heistä ovat twiitanneet kuvia kauniista säästä ja Nizzan ympäristöstä.

Kiinnostava yksityiskohta oli myös se kun uzbekistanilaisilla jäätanssijoilla Nagornyuk/Kovalenko oli vaikeuksia saada viisumi kisoja varten ja he saivat sen vasta tänään maanantai-aamuna. Pari myöhästyi myös jatkolennoltaan, jonka vuoksi heidän lentonsa saapui Nizzaan vasta klo. 18.30 ja heidän luisteluvuoronsa karsinnoissa oli klo. 19.13. Pari kuitenkin ennätti ajoissa, vaikka he eivät ehtineet kuuden minuutin alkuveryttelyyn. Olivat varmaan vetäneet kisa-asutkin jo lentokoneessa päälleen! Kaaosmaisesta päivästä huolimatta he luistelivat hyvin (70.88) ja sijoittuivat mm. suomalaisparin Lindholm/Kanervon edelle päästen myös varsinaiseen kilpailuun, joka pidetään keskiviikkona. Mahtava suoritus! Suomalaiset karsiutuivat pistein 68.42, mikä sinänsä ei ollut yllätys. Jäätanssin karsinnat voittivat EM-pronssimitalistit Ilinykh/Katsalapov pistein 92.40.

Ranskalaiset jäätanssijat Nathalie Péchalat ja Fabian Bourzat näyttäytyivät tänään myös harjoituksissa. Nathalieltahan murtui nenä viime viikolla, jonka vuoksi heidän osallistuminen kisoihin oli epävarmaa. Nathalie kuitenkin näytti päättäväisyytensä ja jatkoi harjoittelua nenämaskin kanssa ja perui suunnitellun leikkauksen. Nenä ei kuitenkaan näytä niin pahalta kuin olin ennakkoon kuvitellut ja maski ei edes erotu kaukaa. Murtuneen nenän kanssa luistelu ja nostojen tekeminen, hengitys ja kipu ovat varmaan todella hankalia sietää, mutta kotikisat ovat parille tärkeät.

photo: AP Photo/Lionel Cironneau

photo: Eric Gaillaurd/Reuters



Parien harjoituksissa nähtiin kaikki kärkiparit, mm. Kavaguti/Smirnov.

AP Photo/Lionel Cironneau

Huomenna vuorossa miesten ja naisten karsinnat. Miehissä mukana Nurmenkari, Suomen naisedustajat pääsivät molemmat suoraan loppukilpailuun eikä heidän tarvitse osallistua karsintoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti