sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

No Worlds for Amodio

Ensinnäkin Florent Amodiosta minun täytyy sanoa, että harmittaa kun häntä ei ollenkaan markkinoitu Art on Icen Suomen esiintymisessä. Olisin voinut nimittäin hankkia ne liput pelkästään hänen takiaan. Sain vasta seuraavana päivänä kuulla että Amodiokin oli ollut mukana. On kyllä ihmeellistä, että kaikkia esiintyjiä ei voida etukäteen listata missään. Tiesin että hän oli Sveitsin esityksissä mukana, mutta koska häntä ei ollut Suomen esiintymisissä mainittu, ajattelin hänen skippaavan meidät kuten teki Adelina Sotnikovakin. Joka tapauksessa katsoin Amodion ohjelmat sitten jälkeenpäin TV:stä. Ne eivät olleet ehkä yhtä hyvät kuin viime vuonna, hän on mielestäni parhaimmillaan energisissä ja iloisissa ohjelmissa. Myös tuo hyppyongelma oli yhä nähtävissä, joten tämän vuoksi ei ole ehkä yllätys että Amodio jättää myös MM-kisat väliin. Florent on ilmoittanut että hän haluaa unohtaa koko tämän kauden ja saada itseluottamusta ensi kauteen.

Stephane Lambielista pitää myös tässä yhteydessä mainita, että mies vain paranee taiteilijana ja luistelijana koko ajan! Ajattelin ettei se edes olisi enää mahdollista, mutta Lambiel on aivan uskomaton. Hän tekee vielä neloishyppyjäkin ja taiteellisuudessa voisin laittaa hänet jopa Takahashin edelle. Lambielin ohjelmat olivat upeat ja kyllä niitä TV:stä katsoessani tuli mieleen, että miksi en ollut paikalla? Ja myös se kysymys, että miksi ei ole enemmän Lambielin kaltaisia luistelijoita, jotka yhdistävät tanssillisuuden, baletin, tekniikan, pehmeyden, urheilullisuuden, voiman ja kaiken luistelussa niin hienon yhtä upeasti kuin Lambiel? Ehkä se vain on niin vaikeaa.

Oliko teistä lukijoista joku Art on Icessä ja mitä piditte näkemästänne livenä?



http://sport24.lefigaro.fr/sports-d-hiver/actualites/amodio-stoppe-une-saison-calvaire-685961

11 kommenttia:

  1. Ei nyt ihan suoranaisesti Art On Ice:en liity mutta voi kun ottaa sydämestä Amodio! Hänet kun olen tottunut näkemään iloisena ja energisen' esiintyjänä ja sitten Sochissa tuli itkut. Toivottavasti hän saa nyt koottua itsensä ja kerättyä itseluottamusta niin että nähtäisiin hänet ensi kaudella taas paremmassa iskussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hänen koko kautensa on ollut hirveä ja Sochi oli kuin kruunu sille. Harvoin näkee kenenkään romahtavan noin pahasti kilpailuissa ja Kiss&Cryssa. Luulen että kaiken taustalla on jotain paljon syvällisempää kuin vain jokin tekniikkaongelma. Mielestäni hän ei viimeaikaisissa gaalaohjelmissakaan ole päässyt sille huolettomalle ja iloiselle tasolle mitä ennen.

      Poista
  2. mitä mieltä olit muodostelmajoukkueen esityksestä jos näit sitä? entä muodostelmaluistelusta ylipäätään? art on icessa tänä vuonna harmillisen vähän katsojia... syytän huonoa markkinointia :( niin monta huippua esiintyi ja katsojia vain muutama hassu tuhat vrt. miten paljon muissa maissa on ollut katsojia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Art on Ice kerää aina täydet katsomot ainakin Sveitsissä. Markkinointi oli tänä vuonna heikkoa, mutta myös liput on tosi kalliit. Tällaisiin tapahtumiin harva lähtee yksin joten perheen lippuihin joutuu varaamaan useita satasia. Jos liput olisivat olleet halvempia niin katsomoissakin olisi ollut enemmän väkeä. Edullisiin lippuihin on esim. Finlandia Trophynkin menestys osaltaan perustunut. Toivottavasti kiertue silti tulee ensi vuonnakin Suomeen.

      Näin tuon muodostelman esityksen, kyseessä oli ilmeisesti heidän kisaohjelma? Olisi joskus mukava nähdä pelkästään näytökseen suunniteltu muodostelmaesitys, jossa olisi myös ajateltu enemmän "out-of-the-box" koreografian suhteen. Ei näytöksissä mielestäni aina tarvii tehdä myllyjä ja piirejä yms. kisojen pakollisia elementtejä vaan ohjelmia voisi kehittää koreografisesti vielä enemmän.

      Poista
    2. Liput olivat tosi kalliiit, samaa mieltä! Toisaalta en tiedä riittääkö kansainvälisiin taitoluistelutapahtumiin Suomessa yleisöä muutenkaan kovin paljoa, esim FT:n osalta katsomot olivat viime vuonna puolityhjät vaikka lippujen hinnat olivat ihan ok. En tiedä miten Finlandia T. on aikaisempina vuosina vetänyt väkeä, onko ollut yhtään täydempää. Mielestäni järjestäjät voisivat jakaa FT:n yläkatsomoon (jotka ovat aina tyhjillään) rajatun määrän ilmaisia tai lähes ilmaisia lippuja siten että yksi luisteluseura saisi näitä lippuja aina vuorollaan. Näyttäisi areena paremmalta kun olisi enemmän porukkaa, ja varmasti luistelijoillekin mukavampaa kilpailla kun eivät lehterit ole tyhjinä!

      Poista
    3. On FT:ssä silti enemmän katsojia kuin esim. USAn tai Kanadan GP-kisoissa, joissa katsomot ovat aina lähes täysin tyhjiä. En tiedä paljonko luistelijat odottavat katsojiia senior b-kisoilta, esim. Mirai Nagasu kertoi jossain haastattelussa että oli yllättynyt FT:n katsojamäärästä ja alkoi jopa jännitäämään. :D Mutta tietysti olisi parasta jos katsomot olisivat täynnä kannustavia ihmisiä. Se täytyy vielä sanoa, että onneksi suomalainen luisteluyleisö kannustaa reiluisti kaiken maalaisia luistelijoita ja lähtee esityksiin hyvin mukaan.

      Poista
  3. Oli kyllä ihanaa olla siellä paikanpäällä, olin viime vuonnakin. Ja toivottavasti tulevat vielä Hartwall Areenalle, vaikka se siirtyykin KHL-Jokeri-toiminnalle. Tänä vuonna itse hallilla kaikki toimi paremmin, kun esiintyjät olivat saapuneet ajoissa Suomeen, ja näytös alkoi silloin kun piti. Ja minusta nyt oli heti alusta huippuesityksiä, kun viime vuonna oli vähän hidas aloitus ja viimekertainen "juontaja" oli vähän outo. Nyt kuulutushommissa oli Kaj Kunnas. Pidin todella paljon Aljonan ja Robinin esityksistä. Ne ovat mielestäni aina tunnelmallisia livenä. Myös Nathalie & Fabian olivat ihania, kuten Tatjana ja Maximkin, varsinkin se ohjelma jota Buniatishvili säesti. Ihan omaa luokkaansa oli kuitenkin Lambielin esitys Buniatishvilin säestyksellä. Niin taidokasta, eli mukana jokaisessa musiikin kohdassa ja onnistui kaikissa hypyissä ja liikkeissä upeasti. Ja Hurts oli myös mukava tuttavuus luisteluesitysten yhteydessä. Joannie Rochette näytti olevan melko hyvässä kunnossa ihan teknisestikin, hypyt onnistuivat. Loreenin kappaleista en niin välittänyt, mutta se loppu"finaali" Euphorian tahtiin oli kyllä ihan mainio. Ihmettelin taas että miksi hallissa ei myyty mitään ohjelmalehteä tai "matkamuistoja", vaikka pinssejä, paitoja, kuvia tms. Olisin kyllä halunnut ainakin ohjelman muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että järjestelyt olivat nyt paremmat. Tämä taitaa olla sitten viimeinen kausi kun Aljona ja Robin luistelevat yhdessä, jos kerran Aljona haluaa jatkaa uuden parin kanssa. Pariluistelu on kyllä todella hienoa livenä, paremmin tulee heittojen korkeudet yms. esiin kuin TV:ssä.

      Poista
  4. Minäkin ihmettelin aluksi miksei Flota oltu mainittu mainoksissa, mutta muistelen ettei hänen alunperin pitänyt tulla show'n mukana Pohjoismaihin. Ehkä hän muutti mielensä ja markkinoijat eivät sitten tulleet tätä huomioineeksi.

    VastaaPoista
  5. Minä olin Art on Icessa paikan päällä. Liputkin sain suht. edullisesti, kun Grouponilla oli pari viikkoa myynnissä liput hintaan 35 e / kpl. En muuten olisi mennyt, koska en ole mikään jääshowjen suurin ystävä.

    Ohjelma oli viihdyttävä ja artistit, niin muusikot kuin luistelijatkin hyviä. Tässä satunnaisessa järjestyksessä ajatuksia, joita tuli illan aikana mieleen.

    - En ymmärtänyt ihan Kurt Browningin ensimmäistä "Kuningas Kurt"-ohjelmaa. Ei varmaan moni muukaan, ja aplodit jäivät hyvin vaisuiksi. Tämä lienee vaikuttanut yleistunnelmaan, kun Browning tuli toisen kerran jäälle ja esitti Singing in the rain -teoksen. Hänhän ei hypännyt yhden ainutta hyppyä, ja hyppy- ja showilotulitukseen tottunut yleisö ei ihan lämmennyt tällekään ohjelmalle. Mielestäni se oli kuitenkin taidollisesti lähes koko illan parasta antia. Askeleet, esiintyminen, sateenvarjon kanssa toimiminen, yms. - se oli huikeaa!

    - Molemmat pariluisteluparit olivat aivan huippuluokkaa kuten arvata saattaa. Lambiel oli valloittava, intensiivinen.

    - Naisluistelijat jättivät vähän vaisun olon. Laura Lepistö ei näyttänyt mitään uutta, mitä hän ei olisi viimeisen parin vuoden aikana näytöksissä näyttänyt. Rochette esitti vain yhden esityksen, tosin siinä oli hyvä intensiteetti. Meier niin ikään oli jotenkin pinnallinen. Jäin vaan miettimään, että miksi tällaisissa esityksissä kaikki naisten esitykset olivat lyyrisiä kun taas lähes kaikki miesten esitykset joko voimallisia tai hauskoja.

    - Itse en ole mikään muodostelmaluistelun ystävä, vaikka muodostelmaluistelijoita itsessään arvostankin. Laji on minusta teennäinen, ja ilmeet ja tulkinta yhtä opeteltuja kuin Julia Lipnitskajan näennäinen esiintyminen, niin en jaksa oikein syttyä. Siispä en pysty sanomaan mitään asiantuntevaa kommenttia muodostelmajoukkueen esiintymisestä.

    - Muusikkona minua vähän kismitti Buniatishvilin ratkaisu ottaa ohjelmistoon upeita pianokonserttoja köyhillä orkesteritaustoilla. Siis. Teoksethan ovat itsessään aivan mahtavia, todella vaikeita jne. Mutta ne vaativat oikeasti sen orkesterin eikä mitään taustanauhaa! Maailma on täynnä kaunista pianomusiikkia, jossa ei ole orkesteria taustalla. Parasta antia Buniatishvililla olikin nimenomaan Chopinin ja Händelin pianobiisit, joista jälkimmäinen oli se, jonka hän soitti Pechalat/Bourzatin kanssa. Se kuu oli muuten ihan mielettömän hieno keksintö!

    - Amodion ohjelma oli mielestäni mauton, siis tuo hinkkaaminen tuon alusvaateasuisen naisen kanssa. En ole mikään moralisti, mutta tuo ratkaisu oli typerä. Esitys voi huokua erotiikkaa olematta halpa. Sellaista ei kuitenkaan oltu tehty. Amodio itsessään on niin kuuma, että hän ei tarvitse tuollaista alleviivaavaa esitystä. Itse yleisesti ottaen pidän kovasti Amodiosta ja hänen esiintymisensä yleensä on paljon valloittavampaa, oli kyse sitten showsta tai kilpailusta.

    - Shown tekniikka oli hienoa! Ainoa iso miinus oli musiikin liian kova volyymi. Oli pakko laittaa korvatulpat jossain vaiheessa. Myös muut ei-luistelulliset elementit olivat hauskasti toteutettuja, mm. madot/putket, joiden sisällä olivat oikeat ihmiset.

    - Ihmisiä oli hallissa muutama tuhat. Pitää muistaa, että Hartwall areena on tosi iso, ja sen vuoksi muutamatuhatpäinen yleisö näyttää vähäiseltä siellä. Ajankohta ei myöskään ollut paras mahdollinen. Kyseessähän oli arki-ilta klo 19. Tämä karsii yleisöstä kaikki muut paitsi pk-seudulta kotoisin olevat pois. Show loppui joskus puoli kymmenen jälkeen, se on aivan liian myöhään esim. lapsiperheille. Eli viikonloppuaika, jopa klo 18, ja edullisemmat liput toisivat taatusti enemmän yleisöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta raportista! :) On totta, että varsin usein naisluistelijat valitsevat gaaloihin lyyristä musiikkia, vaikka he voisivat kokeilla jotain aivan uutta ja erilaista. Amodion hinkkausesitys tuskin oli hänen oma keksintönsä, luulen että Art on Icen tuottajat olivat ideoineet sen. Kieltämättä se oli hieman piinallista katsottavaa. :D

      Poista