tiistai 7. tammikuuta 2014

European Championships: preview

Juuri kun olin saanut jäätanssiveikkaukseni tehtyä, Pechalat ja Bourzat ilmoittivat jättävänsä EM-kisat väliin ja keskittyvänsä vain Sochiin. Olin myös totaalisesti unohtanut, että Bobrova/Soloviev jättävät myös nämä kisat väliin. Poistin siis koko postauksen, sillä kultamitalista taistelevatkin Ilinykh/Katsalapov ja Cappellini/Lanotte. Em-pronssille nousee siis joku uusi pari, hyvä ehdokkaita voisivat olla esim. Riazanova/Tkachenko, Coomes/Buckland ja Papadakiz/Cizeron. Kahden kärkinimen puuttuminen kyllä vie suurimman jännityksen tältä kisalta, ehkä P/B ei halunnut riskeerata ennen Sochia ja mahdollisesti hävitä kahdesti Ilinykh/Katsalapoville.

Miesten kisassa vahvoilla voittoon on tämän kauden hyvin aloittanut Maxim Kovtun. Muutoin europpalainen taso ei tällä kaudella ole päätä huimannut. Mitalisuosikeista mm. Amodio, Fernandez, Brezina ja Joubert ovat kaikki luistelleet hyvin hapuillen alkukaudesta. Nyt nähdäänkin kuka on tässä talvitauolla eniten saanut kuntonsa kohdilleen ja hypyt kulkemaan. Veikkauksia on vaikea tehdä, mutta luulen että Fernandez ja Amodio saattavat löytyä tänäkin vuonna podiumilta.

Naisten puolella veikkaan sekä Sotnikovan että Lipnitskaian pääsevän mitaleille. Sotnikova ei ole mikään maailman varmin hyppääjä, joten voi jopa olla että Lipnitskaia voittaa koko kisan. Kostnerin kunto on melkoinen mysteeri minulle ja olen kuullut huhuja, että hän olisi vaihtanut vapaaohjelmansa takaisin Boleroon. Kostner saattaa joka tapauksessa päästä kunnosta huolimatta palkinnoille, sillä osa-aluepisteissä hän ohittaa monta luistelijaa.

Pariluistelussa veikkaan kullan menevät Volosozhar/Trankoville, jotka varmasti ovat ryhdistäytyneet tuon epäonnisen GP-finaalin jälkeen. Hopeaa Saksaan Savchenko/Szolkowylle ja pronssia joko Berton/Hotarekille tai Bazarova/Larionoville, pidän peukkuja italialaisille.

Suomalaisten osalta odotukseni ovat olemattomat :D Tietysti mielenkiintoa lisäisi, jos joukossa olisi joku jolla olisi edes teoreettiset mahdolliset esim. viiden parhaan joukkoon. Toivottavasti ainakin naisten osalta ensi vuonna näin on!

Kaikki osallistujat löytyvät täältä: http://www.isuresults.com/events/fsevent00051500.htm
Kisojen kotisivut: http://www.efsc2014.com/

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa nähdä pariluistelun taisto saksalaisten ja venäläisten välillä! Itse olen seurannut tiiviisti juuri päättyneitä USA:n ja Kanadan mestaruuskisoja. Olipa draamaa kerrakseen naisten kisassa! Huhhuh. Minusta USFSA teki oikein valitessaan Edmundsin, Wagnerin ja Goldin Sochiin. Sen sijaan ihmetystä aiheutti se että tiimejä laitettiin uusiksi MM-kisoja varten - lukuun ottamatta naisten sarjaa. Minusta Mirai olisi ansainnut paikan MM-kisoihin ja Edmunds olisi voitu lähettää junnu MM-kisoihin. Nyt Mirai on kai suunnitellut jonkinlaista vetoomusta USFSA:lle jotta hänet lähetettäisiin Sochiin, mahdollisesti Polinan tilalle. En usko että menee läpi! Mirai on näitä mestaruuskisoja lukuun ottamatta epäonnistunut liian monta kertaa, jotta hän USFSA:n silmissä ansaitsisi olympiapaikan. Hänellä ei myöskään ole ketään joka lobbaisi häntä, Mirailla ei edes ole valmentajaa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasin myös USA:n kisojen tuloksia, mutta itse ohjelmia en ole vielä katsonut. Ihmeellistä, jos Mirai ei pääse MM-kisoihin! Ja myöskin se, ettei hänellä ole valmentajaa. Wagnerin epäonnistuminen kuului myös yllätyksiin, mistäköhän se johtui. Hänellä on vaikuttanut olevan niin hyvät kisahermot, mutta ilmeisesti nekään eivät aina toimi. Ja Rippon jäi harmillisesti ulos Sochin joukkueesta!

      Poista
    2. Mirai valmentautui Japanissa loppuvuodesta sen jälkeen kun hänellä meni sukset ristiin valmentajansa kanssa. Wagnerin osalta luin että hän joutui ajamaan uudet luistimet sisään juuri kisojen alla ja tämä aiheutti ongelmia. Valmentaja Rafael sanoi että Ashleylla oli jalat aivan rakoilla mikä vaikutti luisteluun. Ashley itse ei viitannut luistinongelmiin haastatteluissa vaan sanoi että hän ajatteli liiaksi päämäärää eli Sochia eikä keskittynyt tarpeeksi itse luisteluun ja siihen mitä olympialaisiin pääsy edellyttää. Rafael oli vähän tökerö kiss&cryssa, ensimmäinen asia mitä hän Ashleylle sanoi oli "why are you such a chicken?!" Hän on varmasti valmentajana erittäin hyvä, mutta en tiedä miten hyvin hän kykenee tukemaan luistelijoitansa itse kisatilanteissa. Ja kyllä, Ripponin puolesta harmittaa, en tiedä mikä häneen meni. Adam ja Mirai on nimetty 4CC kisaan mikä on ensi viikolla. Mahtaa motivoida kaiken tämän jälkeen...

      Poista
    3. Ashleyn osalta voin uskoakin tuon luistinselityksen. Varmasti Ashley on keskittynyt lähinnä Sochiin sillä hänen valintansa kisajoukkueeseen oli selviö.
      En ymmärrä joidenkin valmentajien tapaa ruveta heti K&C:ssä kommentoimaan luistelua, voisivat edes odottaa muutaman minuutin että kamerat lakkaavat kuvaamasta.

      Poista