perjantai 27. joulukuuta 2013

What will happen to Plushenko?

Muutama päivä sitten käydyissä Venäjän mestaruuskisoissa suurin huomio taisi kiinnittyä Plushenkon kuntoon ja siihen, miten hänen ja Kovtunin välisessä kisassa käy. Plushenko luisteli puhtaan lyhytohjelman neloishyppyineen ja kolmoisaxeleineen, mutta jostain syystä kaikki muuttui vapaaohjelmassa. Plushenko teki hänelle epätavanomaisia virheitä kuten esim. toisti liikaa samaa hyppyä, helpotuksia ja kaikesta paistoi se, että hän ei vieläkään ollut täysin kunnossa. Hävitessään mestaruuden Kovtunille, Plushenko ilmoitti lehdistölle että hän voisi luistella Sochin joukkuekisassa, mutta Kovtun voisi osallistua yksilökisaan. Kuitenkin Venäjällä on vain yksi paikka miehissä, joten saman luistelijan tulisi osallistua sekä joukkue- että yksilökisaan. Tämä saattoi spekulaatiot liikkeelle, että Plushenkon olisi tarkoitus keskeyttää kisa joukkuekilpailun jälkeen vammoihinsa vedoten ja Kovtun tulisi paikkaamaan häntä. Jotkut epäilevät, että Plushenko paljasti tämän juonen vahingossa tai tietämättä säännöistä ja nyt sitä ei voidakaan totetuttaa koska ISU ja koko taitoluistelumaailma tietää siitä. Plushenko oli myös kiinnostunut EM-kisaedustuksesta, mutta hänen valmentajansa Mishin päätti että Plushenkon tulee jäädä kotiin harjoittelemaan ja Sochin kisapaikasta järjestettäisiin testiluistelu. Plushenko lopulta myöntyi tähän ja nyt Plushenkon tilanne on hämärän peitossa. Lisäksi Kovtun on antanut haastattelun, jossa hän toteaa Plushenkon korkeiden PCS pisteiden maan mestaruuskisoissa olevan pelkkää politiikkaa ja ettei hän olisi niitä ansainnut.





The Russian Nationals were couple of days ago and after Plushenko lost to Kovtun, very strange but also entertaining drama started to happen. After the competition Plushenko told the press that he could only skate at the team competition and someone else could participate at the individual competition. But the thing is, Russia only has one spot for men and that same person has to skate at the both events. This lead to all kinds of theories that Plushenko was planning to withdraw after the team event and it was decided beforehand. Now, Plushenko won't skate at the Euros either. According to Mishin he will be at home practising for a test skate to Sochi. I guess we'll need to wait for a while to find out if Plushenko will actually skate at Sochi or was this his last competition.

3 kommenttia:

  1. Haha melkoinen show!! Jopa Joannie Rochette ihmetteli Twitterissä Plushenkon sanomisia, ja totesi että on mielenkiintoista miten Plushenko tietää jo viikkoja ennen Sochia joutuvansa terveytensä vuoksi vetäytymään yksilökisasta, pystyen kuitenkin hyvin luistelemaan joukkuekisassa! Joannie on ollut kiinnostunut kisaamaan joukkuekisassa mutta säännöt eivät tätä salli, joten siksikin hän varmaan on kommentoinut P:n möläytystä. Minulla tuli ensimmäisenä mieleen että tämä Plushenkon lipsauttama asia on ollut Venäjän liiton suunnitelmissa ja näin he pystyisivät takaamaan P:lle yhden olympiamitalin lisää. Ennalta tarkkaan valitut ja lahjotut lääkärit sitten vain toteaisivat tiimikisan jälkeen että Evgeni ei nyt pysty kisaamaan ja Kovtun hälytetään tilalle. Minusta Kovtun on jo osoittanut olevansa huippukunnossa ja hänet tulisi valita Sochiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut että Venäjä yrittäisi viime hetkillä saada sääntömuutosta että joukkue- ja yksilökisassa saisi olla eri luistelijat. Luulen, että Plushenkon möläytys pilasi heidän suunnitelmat! En oikeasti usko että Plushenko edes jaksaisi/pystysi luistella neljä kisaohjelmaa peräkkäin, joten Kovtunin valinta on siinä mielessä perusteltu. Mutta toisaalta Plushenko on suuri tähti Venäjällä ja kotikisat ilman häntä olisivat monelle varmasti pettymys. Saa nähdä mitä tapahtuu!

      Poista
  2. Plushenko taitaa olla Venäjällä sellaisessa asemassa, että siellä kävellään kaikkien mahdollisten sääntöjen yli, kun hän on kyseessä. En ole mikään Kovtun-fani (hän on vielä raakile, vaikka lupaava sellainen), mutta hän voitti Plushenkon ansaitusti.

    Voivathan venäläiset tehdä toisinkin päin, valita Kovtunin ykkösedustajaksi, ja hän sitten "loukkaantuu" joukkuekilpailun jälkeen.

    Kunnioitan Plushenkon halua kilpailla, mutta en hänen ajatustapaansa, etteivät häneen päde samat säännöt kuin muihin.

    Toivon, että Voronov (joka Finlandia Trophyjen perustella on mukava kaveri) vetäisee EM-kisoissa venäläisten ykköspaikan;)

    VastaaPoista