perjantai 23. elokuuta 2013

Kiira moves to Los Angeles

Kuten varmaan monet ovat jo lukeneetkin STLL:n tiedotteen mukaan, Kiira vaihtaa valmentajaa ja muuttaa treenamaan Los Angelesin liepeille. Ymmärrän hyvin Kiiran ratkaisun, onhan hän tavallaan jo saavuttanut sen huippupisteen jonka hän nykyisellä valmennuksella ja olosuhteilla voi saavuttaa ja pysynyt periaatteessa siinä jo muutaman vuoden. Jos hän haluaa vielä parempia tuloksia, niin treenaaminen yhdessä Ashley Wagnerin ja Adam Ripponin seurassa on varmasti hyvä ratkaisu. Harjoittelu yhdessä muiden hyvien ja jollain osa-alueilla parempienkin luistelijoiden seurassa sparraa ja kehittää paljon urheilijoita joka lajissa. Lisäksi uusi valmentaja Rafel Aruttyunan tuo myös uusia tuulia harjoitteluun. Kiira aikoo jatkaa Sochin jälkeen (jos siis sinne pääsee) vielä yhden kauden. Tämäkin on aika ymmärrettävää, sillä niin monet huiput lopettavat Sochin jälkeen (mm. Kostner, Asada, Kim), että ensi kauden jälkeen mahdollisuudet päästä hyville sijoituksille on suuret, tai ainakin suuremmat kuin nyt. Ainoa mikä tuossa tiedotteessa on hieman huolestuttavaa on se, että Kiiran jalkavaivat eivät vieläkään näytä olevan parantuneet ja tuskin paranevatkaan täysin niin kauan kuin hän jatkaa kilpailemista. Suurin arvoitus onkin se, että miten hänen kroppansa kestää vielä kaksi vuotta kovaa treenausta. Pahinta olisi jos hän ei pystyisi luistelemaan Sochissa. 


Today the Finnish Skating Federation announced that Kiira Korpi moves to the U.S. and starts to train with Ashley Wagner and Adam Rippon. I think this is a good change for her, after all she has sort of reached her peak and has been at the same level for a couple of years now. If she wants to progress, a some sort of change is necessary and I think training together with two amazing elite level skaters can only help. Her new coach will be Rafel Aruttyuna. She also plans to continue one season after Sochi. The only thing that worries me a bit, is that she still doesn't seem to be fully recovered from her injury and I wonder how her body can take all the hard training. 


15 kommenttia:

  1. Toivottavasti Kiiran jalkaongelmat saadaan kuntoon. Olisi todella ikävää, jos hän joutuisi tänäkin vuonna jättämään arvokisat väliin. Odotan innolla Kiiran uutta lyhytohjelmaa. Tykkään tosi paljon hänen viime kauden vapaaohjelmastaa, kiva nähdä se uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beatlesin A day in the Life kuulostaa kyllä hyvältä musiikkivalinnalta. Ja lisäksi olen pitänyt Jeffrey Buttlen koreografioista, joten odotan innolla ja mielenkiinnolla Kiiran uutta lyhytohjelmaa! Minusta nuo Kiiran jalkaongelmat vaikuttavat sellaisilta, että niitä ei periaattessa saada paranemaan kokonaan niin kauan kuin hän trenaa täysillä, mutta välttämällä liian rajua harjoittelua, oirehtimista voidaan vähentää. :( Eilenkin hän twiittasi, että toivottavasti kroppa kestää koko kauden.

      Poista
  2. Yllättävä päätös mielestäni! Jotenkin kuvittelin että tällanen muutos olis tapahtunut jo muutama vuosi sitten eikä nyt kun urasta jäljellä enää niin vähän. Toivottavasti Kiira viihtyy USA:ssa, vaikka varmasti pääsee takaisin Tapparaankin jos niin jossain vaiheessa haluaa. Carolina Kostnerhan vaihtoi samaiseen treenipaikkaan Kaliforniaan olympiavuoden jälkeen, tulosta ei juurikaan tullut eikä hän viihtynyt siellä ja ikävöi kotiin. Vaihtoi sitten takaisin Huthille ja miten hienosti onkaan pärjännyt sen jälkeen! Toivotaan että Kiira voi luistella jalkavaivoista huolimatta koko kauden alusta loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, saa nähdä miten uusi yhteistyö sujuu. Asiaa helpottanee se, että Kiira vaikuttaa jo ennestään hyvältä kaverilta Adamin ja Ashelyn kanssa. Lisäksi luulisi Kalifornian olosuhteiden päihittävän Tampereen ainakin talven ja syksyn osalta :D

      Poista
  3. Postaustoive: analyysiä Yuna Kimin (ja miksei muidenkin luistelijoiden) musiikkivalinnoista tulevalle olympiakaudelle? Yuna Kim SP: Send in the Clowns, FP: Adios Nonino. Omasta mielestäni tango Adios Nonino on aivan loistava musavalinta, en malta odottaa nähdä se Yunan esittämänä (olen menossa Pariisin GP:hen paikan päälle:) Sopii myös hyvin "jäähyväis"musiikiksi kun Yunalla viimeinen kausi edessä. Pidän myös lyhkärimusiikista, vaikka odotin vähän erilaista! Oon huojentunut ettei Yuna valinnut venäläissäveltäjien musiikkia - sitä kun tulee varmasti kuultua kyllästymiseen asti nyt tulevalla kaudella kun olympialaiset järjestetään Venäjällä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kuunnella nuo kappaleet. Vaikka nimet on tuttuja niin en muista miltä nuo kuulostavat. Aloittakohan Yuna kisakauden suoraan GP-kisoista? On muuten aika hauskaa, että Kiiralla ja Yunalla on samat GP-kisat!

      Poista
    2. Olettaisin joo että aloittaa GP:stä. Aiemmin hän on kiertänyt kisoja tosi valikoivasti enkä usko että tänäkään vuonna tekee poikkeusta (Finlandia Trophy ois melkoinen ylläri!). Ja niinpä, aattelinki että Pariisissa sais 2 kärpästä yhdellä iskulla :D Kunpa Finlandiaankin tulis joitain isoja nimiä... tällä viikolla julkistetaan osallistujat. -Anni-

      Poista
    3. Edit: aiempaan kommenttiini lisäisin vielä, että tajusin vasta nyt että Adios Nonino oli Laura Lepistön vapaaohjelman musana olympiakaudella!! Jännä nähdä millainen Yunan versio on :) -Anni-

      Poista
    4. Finlandia Trophy myytäsiin hetkessä loppuun jos Yuna tulisi sinne :D Ja myös täyttyisi korealaisista raporttereista! Olisi tosi upeaa jos Yuna sinne tulisi, mutta epäilen että siitä olisi jo jotain huhua liikenteessä. Akiko Suzukin pitäisi tulla Finlandia Trophyyn, mutta toivottavasti isoja nimiä tulee muitakin.

      Ihanaa, että pääset Pariisin GP:seen. Toivottavasti Finlandiastakin tehdään se GP-kisa jossain vaiheessa, niin näkisi joka vuosi huippuluistelijoita livenä ja vielä jännemmän kisan merkeissä. FT:ssä on nyt vähän se vika, että ainakin itseä ei hirveästi jännitä kisailijoiden puolesta kun ajattelen ettei kisan sijoituksilla ole hirveästi merkitystä :D

      Poista
  4. Ihmettelen, miksi Finlandia Trophyn suomalaisia osallistujia ei ole julkistettu. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että Kiira jättää Finlandia Trophyn väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tuli minullekin mieleen. Nebelhorn Trophyhan järjestetään vain viikko ennen Finlandia Trophya ja se on kuitenkin Kiiran päätavoite. Mutta toisaalta luulisi, että Kiiralla olisi liiton puolesta pieni "pakko" osallistua FT:n lipunmyynnin ja sponsoreiden takia.

      Poista
    2. Joo-o, sama tutina mullakin on, että Suomen joukkueen julkistaminen pidetään "salassa" mahdollisimman pitkään, koska Kiira ei taida sinne osallistua. Että jos päätavoitteet on Nebelhorn ja sitä myöden olympialaiset, ja EM ja MM vain toissijaisia tavoitteita, niin miten käy sitten GP-osakilpailujen tai Finlandia Trophyn, jolla ei sikäli ole mitään "merkitystä"? Ja varsinkin, jos jalkavaivat eivät ole vieläkään ohi.

      Jotenkin mua ärsyttää taitoluistelussa kamalasti asioiden salassa pitäminen ja ohjelmien panttaaminen. Luulisi, ettei se ole keneltäkään pois, jos näissä asioissa oltaisiin avoimia. Kun Kiira kerran itse tiesi jenkkeihin muutosta jo keväällä, niin miksi siitä tehtiin julkinen tiedote vasta elokuun alussa, kun Aamulehden toimittaja sai vihiä Kiiran pysyvästä muutosta Los Angelesiin? Tai miksi ohjelmia pitää pitää mahdollisimman pitkään salassa (en siis tarkoita pelkästään Kiiraa vaan kaikkia luistelijoita)?

      Toivon kovasti, että tämä on Kiiralle hyvä ratkaisu. Pelkään vaan, että muutto kotoa Tampereelta toiselle puolelle maapalloa valtavan isoon kaupunkiin yksin on aika rankka muutos kenelle tahansa, puhumattakaan huippu-urheilijasta, jolla on niin paljon pelissä. Itse olen iso Kiira-fani, ja toivon hänelle pelkkää hyvää, ennen kaikkea tervettä kautta ja kahta eheää ohjelmaa omalla tasolla. Mulla on liput sekä Finlandiaan ja hankinpa myös Pariisin GP-kisaan, kunpa Kiira edes jompaan kumpaan osallistuisi!

      Poista
    3. Joo, kyllä luulisi että Kiira olisi jo mainittu siinä tiedotteessa, missä Tessa&Scott, Yuzuru ym. huippunimet paljastettiin. Taitaa olla niin, että Kiira jättää FT:n väliin koska ei halua rasittaa jalkaansa liikaa? Ja voi olla että GP:kin jäävät väliin jos jalka jatkaa oireilua. Nythän hän on jo kaksi kautta taistellut GP:t läpi ja sitten se on kostautunut arvokisoissa kun ei ole pystynyt enää kilpailemaan.

      Monet luistelijat panttaavat ohjelmiansa siksi, että pelkäävät kilpakumppaniensa valitsevan samantyylistä musiikkia tai jollain muulla tavoin hyötyvän tuosta tiedosta. Esim. viime kaudella epäiltiin että Cappellini/Lanotte valitsi Carmenin koska Tessa ja Scottkin. Mutta en sinänsä ymmärrä tuota perustetta, sillä yleensähän luistelijat valitsevat näitä hyvin kuluneita musiikkeja, joilla on muutenkin todennäköisyys tulla jonkun toisen luistelijan valitsemaksi. Tämä tiedon panttaaminen on kyllä jollain tavalla lajille ominaista ja näkyy lähes joka asiassa, olen huomannut sen itsekin.

      Poista
  5. Nyt on Suomen osallistujat julkistettu ja Kiira mukana! Odotan innolla Kiiran uutta lyhytohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että Kiira on tulossa! :) Rosaliina Kuparinen on hieman yllätysvalinta muuten.

      Poista