sunnuntai 15. tammikuuta 2012

EM-kisat: Naisten kisaennakko

Tässä veikkaukseni naisten osalta. Eurooppalaisten naisluistelijoiden taso tulee nousemaan huomattavasti ensi vuonna, kun nuoret venäläiset pääsevät osallistumaan kisoihin. Vielä tänä vuonna mitaleilla nähtäneen tuttuja kasvoja.

Kultaa: Carolina Kostner, Italia

Carolina on luistellut koko alkukauden erittäin vahvasti ja hänestä veikkaillaan jopa MM-kultamitalistia. Uskonkin, että Kostner jatkaa vahvaa linjaansa myös EM-kisoissa. Hän on naisista kaikkein taiteellisin tulkitsija, hänen ohjelmansa ovat upeat, erittäin vaativin siirtymin ja pidän myös hänen koreografiastaan. Hyppyvalikoimaansa Kostner on hiukan helpottanut, mutta tämän ansiosta hän pystyy luistelemaan puhtaita ohjelmia ilman paineita.

Photo: rizzosports


Hopeaa: Alena Leonova, Venäjä

Leonova on teknisesti hyvä luistelija, jolla on tempperamenttiset ja energiset ohjelmat. Mielestäni valmentajavaihdos Morozoviin on Leonovan tapauksessa ollut onnistunut, sillä jo pelkästään ulkonäöllisesti Morozov on saanut Leonovan muotoutumaan upeaksi moderniksi luistelijaksi. Hänen alun kolmois-kolmois yhdistelmät ovat hienoa katsottavaa ja hän on myös jokseenkin varma luistelija, suuria epäonnistumisia on näyhty harvoin.

Photo: Reuters



Pronssia: Kiira Korpi, Suomi

Latoin tähän pronssille Kiiran, sillä en ole nähnyt häneltä kauden aikana vielä yhtäkään puhdasta kisaa, jossa hän olisi luistellut joko kaatumatta tai hyppyjä helpottaen. EM-kisoissa myös paineet ovat kovat, joten myös kisajännitys tulee ottaa huomioon. Jopa pronssin saaminen voi olla tiukkaa, sillä haastajia löytyy paljon. Esimerkiksi vahvoina pronssimitalistiehdokkaina pidän myös Elena Gedevanshviliä ja Ksenia Makarovaa, jonka Marilyn Monroe-vapaaohjelma on kylläkin niin heikko, että muut saavat epäonnistua, jotta sillä pronssille päästään. Ruotsin Viktoria Helgesson voi myös onnistuessaan nousta jopa pronssille.


Photo: Yle


2 kommenttia:

  1. Samat veikkaukset naisten kisat osalta. Miesten kisassa odotan Javier Fernandezilta hyvää suoritusta. Kiva, että pidät taitoluisteluaiheista blogia! :)

    VastaaPoista
  2. Monet odottavat Fernandezilta paljon ja onkin kiinnostavaa nähdä miten hän kestää paineet, uusi tilanne hänelle! Onnistuessaan varmasti palkintopallilla :)

    VastaaPoista